Kumppanina lahjakas uimari

Halftime tekee yhteistyötä lahjakkaan nuoren uimarin,  16-vuotiaan Mikael Karuvehan kanssa. Mikael ui ikäluokkansa SM-tasolla ja opiskelee samalla Sammon Keskuslukion Urheilulinjalla.

Mikael kylässä Halftimella

Uintiuransa Mikael aloitti Ranskassa vuonna 2009 ja sen jälkeen kehitys on ollut huimaa. Nykyisellään hän edustaa perinteikästä Tamperelaista uintiseuraa TaTu Tamperetta.

Pääsiäisen aikaan kisataan taas Suomen Mestaruusuinneissa, kilpailussa joka on kisattu Uimaliiton perustamisesta saakka, eli vuodesta 1906. Tänä viikonloppuna Mikaelilla on edessään vuoden 2016 kovin kilpailu, johon on valmistauduttu huolella jo pitkään.

Tapasimme Mikaelin muutama viikko sitten ja kyselimme häneltä hiukan kisoihin valmistautumisesta. Mitään erikoisjippoja hän ei myöntänyt harrastavansa, mutta kunnon energiatankkaus on paikallaan erityisesti ennen kisoja. Silloin voi jopa käydä syömässä hamppariaterian, mitä ei normaalisti kovin usein syödä. Kisojen aikana ruokavalion perussetti on runsas aamiainen, terveellinen lounas ja illalla vatsa täyteen. Energiaahan kuluu kisojen aikana hurjasti, sillä urheilija laittaa suorituksissa kaiken peliin.

Mikaelin mielestä kisareissut on parasta; saa syödä ja saa nukkua. Suoritukset ovat tietenkin fyysisesti raskaita, mutta vaihtelu virkistää, perusharjoittelu on kuitenkin todella kurinalaista.

Kisoissa mukavinta on tietysti menestymisen lisäksi hengailu kavereiden kanssa. Kilpakaverit muodostavat tutun, pienen porukan, jotka tulevat eri kisoihin ympäri Suomen. Mikael kertoo pitävänsä kisoissa hauskaa ja nauttivansa suorituksesta.

Mikael kertoi, että hän ei pahemmin jännitä ennen kisoja, vaikkakin valmistautuminen alkaa jo hyvissä ajoin. Kisapaikalla sitten mietitäänkin ihan kaikkea muuta, paitsi minuutti ennen starttia. Siitä se lähtee…

Toivotamme Mikaelille onnea ja menestystä kisoihin!

« Takaisin